Kanavakatu 12, FIN 00160 Helsinki 




















































Suomen elokuvasäätiön tehtävänä on tukea ja kehittää kotimaista elokuvatuotantoa ja elokuvien levittämistä ja esittämistä.

Suomen elokuvasäätiö on itsenäinen säätiö joka kuuluu Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan toimialan ohjaukseen. Ministeriö nimittää säätiön hallituksen, hallitus nimittää säätiön toimitusjohtajan ja toimitusjohtaja nimittää säätiön muut toimihenkilöt. Säätiön tukitoimintaa ohjaavat laki ja asetus elokuvataiteen edistämisestä.

Säätiö saa varansa suurimmaksi osaksi valtion talousarviossa Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista elokuvataiteen edistämiseen osoitetusta määrärahasta.

Säätiö myöntää elokuvan tuotantotukea, esitys- ja levitystoiminnan tukea sekä kansainvälisen toiminnan tukea. Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa tehdyn sopimuksen mukaan säätiö myöntää tukea myös valtakunnallisesti merkittäville kansainvälisille elokuvafestivaaleille Suomessa.

Säätiö vastaa keskeisesti suomalaisen elokuvan kulttuuriviennistä.

Säätiö omistaa SES Auditorio Oy:n, joka toimii säätiön tiloissa makasiini K-13:ssa Katajanokalla. Talon auditorio, jota vuokrataan myös ulkopuoliseen käyttöön, on yhtiön hoidossa. Säätiö järjestää auditoriossa lastenelokuvaesityksiä.

Säätiön toimitusjohtaja on Irina Krohn.


Elokuvasäätiön aukioloajat:

ma-pe 9.00 - 16.00

Säätiön henkilökunnan tehtävänkuvat

Kaikkia elokuvasäätiön tukia haetaan sähköisen hakujärjestelmän kautta.


Dokumentit ovat Adobe Acrobat PDF muodossa, jonka lukemiseen tarvitaan Adobe Acrobat Reader ohjelmisto. Lataa itsellesi Adobe Acrobat


Copyright © Suomen elokuvasäätiö 2003