Yleinen käyttökelpoisuusluokitus
Vesien yleinen käyttökelpoisuusluokitus kuvaa vesiemme keskimääräistä veden laatua sekä soveltuvuutta vedenhankintaan, kalavesiksi ja virkistyskäyttöön. Laatuluokka määräytyy vesistön luontaisen veden laadun ja ihmisen toiminnan vaikutuksien mukaan. Pintavedet luokitellaan viiteen luokkaan: erinomainen, hyvä, tyydyttävä, välttävä ja huono. Järvien, jokien ja merialueen vedenlaatu 2000–2003
Vuosien 2000–2003 luokitus kattoi yli neliökilometrin kokoisten järvien pinta-alasta 82 prosenttia, yli kaksi metriä leveiden jokien kokonaispituudesta 16 prosenttia ja aluevesirajan sisäpuolelle jäävän merialueen lähes kokonaan.
Vuosien 2000–2003 vedenlaatutietojen perusteella 80 prosenttia luokitellusta järvialasta ja 73 prosenttia merialueesta oli laadultaan erinomaista tai hyvää. Jokien laatu oli heikompi kuin järvien, sillä asutus ja maatalous ovat keskittyneet jokien varsille. Monien jokiemme virtaamat ovat myös varsin pieniä, jonka takia ne ovat hyvin herkkiä kuormituksen vaikutuksille.
Erinomaisia ja hyvälaatuisia jokia oli 43 prosenttia luokiteltujen jokien kokonaispituudesta. Nämä joet sijaitsevat pääasiassa Pohjois-Suomessa. Järvistä 1 240 km2 ja joista 7 020 km luokiteltiin kahteen huonoimpaan luokkaan. Merialueella rehevöityminen näkyi varsinkin Suomenlahdella ja Saaristomerellä sekä Perämeren jokisuiden edustoilla. Merialueesta 26 prosenttia kuului tyydyttävään, välttävään tai huonoon luokkaan. Suomenlahdella tyydyttävään tilaan luokiteltu alue laajeni huomattavasti edelliseen, 1990-luvun puolivälin luokitukseen verrattuna. Pääsyynä Suomenlahden rehevöitymiskehitykseen on ollut merialueen huonontuneista happioloista johtuva voimistunut sisäinen ravinnekuormitus ja tästä aiheutunut sinileväkukintojen runsastuminen. Suomenlahteen päätyvä ulkoinen ravinnekuorma on samaan aikaan laskenut.
Suurten kaupunkien ja teollisuuslaitosten lähivesien laatu on selvästi parantunut jo 1990-luvulla. Suotuisaan kehitykseen on vaikuttanut pitkäjänteinen vesiensuojelu, jota 1990-luvulla edelleen tehostettiin. Tilanne on pysynyt saavutetulla tasolla, eräin paikoin jopa parantunut edelleen, esimerkiksi Näsijärvellä. Hajakuormituksen vaikutusalueilla ei ole nähtävissä merkkejä vesien tilan parantumisesta.
Vesien tilaan vaikuttavat kuormituksen ohella myös sääolojen ja vesimäärien vaihtelut. Vuosille 2000–2003 sattui muutama veden laatua selvästi heikentävä jakso. Esimerkiksi syksyllä 2002 kärsittiin Lappia lukuun ottamatta pahimmasta vesipulasta moneen vuosikymmeneen. Talvella 2002–2003 havahduttiin varsinkin Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla erittäin huonoon happitilanteeseen ja kalakuolemiin pienissä, matalissa ja rehevissä järvissä. Järvien aikainen jäätyminen ja alhaalla oleva vedenpinta olivat syynä yhteensä noin 450 järven happiongelmiin. Vähävetisyys heikensi myös jätevesien ja maatalouden kuormittamien jokien tilaa erityisesti Lounais-Suomessa.
Nykyisin huomattava osa teollisuuden ja asutuksen jätevesikuormituksesta muodostuu satunnaisista päästöistä, jotka johtuvat erilaisista toimintahäiriöistä. Esimerkiksi Lappeenrannan edustan luokitus heikkeni metsäteollisuudesta vuonna 2003 Etelä-Saimaalle joutuneen laajan satunnaispäästön vuoksi. Tiedonkeruu vesistä säännöllistä
Vesien tilaa seurataan jatkuvasti valtakunnallisilla ja alueellisilla seurannoilla ja vesistöjen velvoitetarkkailulla. Valtakunnallisen ohjelman rungon muodostavat joki-, järvi- ja rannikkovesien tilan seurannat. Noin 550 havaintopaikalta määritetään 20-40 muuttujaa useita kertoja vuodessa. Alueellisessa seurannassa ja velvoitetarkkailussa on yhteensä tuhansia havaintopaikkoja. Havaintotiheydet ja analysoitavien muuttujien määrät vaihtelevat selvitettävän ongelman mukaan.
Seurannan ja tarkkailun tulokset tallennetaan SYKEn ylläpitämään valtakunnalliseen rekisteriin, johon on kertynyt yli 21 miljoonaa tulosta 1960-luvulta alkaen. Luokitustyössä 2000-2003 käytettiin 5 370 järvi-, 3 900 joki- ja 1 100 merihavaintopaikan tietoja. Tuloksia näiltä vuosilta on kaikkiaan 2,6 miljoonaa. Vesiensuojelu perustuu pitkäjänteiseen työhön
Pitkäjänteinen ja ennakoiva työ Suomen vesien suojelemiseksi aloitettiin 1970-luvun alussa. Vesiensuojelun tavoiteohjelmissa on asetettu merkittävimmille kuormittajille selkeät tavoitteet kuormituksen vähentämiseksi. Viimeisin, kolmas vesiensuojelun tavoiteohjelma ulottuu vuoteen 2005 asti. Suomen hallitus hyväksyi vuonna 2002 Itämeren suojeluohjelman, jossa esitetään toimia erityisesti rehevöitymisen torjuntaan, vaarallisten aineiden aiheuttaman kuormituksen sekä meriliikenteen aiheuttamien riskien vähentämiseen.
Vesiensuojelun tuloksellisuutta osoittaa, että Suomi luokiteltiin laajassa YK:n UNESCO:n johdolla vuonna 2003 tehdyssä vertailussa maailman parhaimmaksi.
Kirjallisuutta
Antikainen, S., Joukola, M. ja Vuoristo, H. 2000. Suomen pintavesien laatu 1990-luvun puolivälissä. Vesitalous 2/2000.
Vesi- ja ympäristöhallitus. 1988. Vesistöjen laadullisen käyttökelpoisuuden luokittaminen. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja 20. Helsinki. 47 s.
Lisätietoja
vanhempi tutkija Sari Mitikka, Suomen ympäristökeskus (SYKE),
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
erikoistutkija Heidi Vuoristo, Suomen ympäristökeskus (SYKE),
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Alueelliset ympäristökeskukset
Sivun alkuun
|