Päivitetty 26.09.2007

Suomen korkeus onkin 1324 metriä

Suomen korkein kohta sijaitsee Haltilla noin 1324 metrin korkeudessa. Tämän voi todeta muun muassa internetissä, Maanmittauslaitoksen Karttapaikalla , josta löytyvät Maastotietokantaan perustuvat karttatiedot nyt melkein koko Suomesta. Vain maamme ja samalla koko EU:n pohjoisimmasta nurkasta Utsjoen Nuorgamissa puuttuu vielä maastotietokannasta palanen. Maastotietokanta Nuorgamista valmistuu syksyllä, jolloin sen tiedot viedään sekä Kansalaisen että Ammattilaisen Karttapaikan tarkimpiin rasterikarttoihin.

Karttapaikalla vierailleet ja paikan päällä Haltilla käyneet tietävät kokemuksesta, että Suomen korkein kohta ei ole mäen huipulla. Se sijaitsee Haltin yhden osahuipun rinteessä, valtakuntien välisellä rajalinjalla, pyykin 303B kohdalla.

Maanmittaushallituksen korkeudenmittaajat ovat vuonna 1963 mitanneet Haltille korkeuspisteen, jonka korkeus on 1327,99 metriä. Useissa tietolähteissä mainitaankin Haltilla sijaitsevan Suomen korkeimman kohdan olevan 1328 metrin korkeudella, mutta todellisuudessa se on nelisen metriä matalammalla. Kyseinen 1328 metrin korkeuspiste ei nimittäin ole Suomessa. Se sijaitsee muutamia kymmeniä metrejä Norjan puolella yhdellä Haltin osahuipuista, kuten myös Karttapaikalla voi todeta. Ilmeisesti monet tietolähteet ovat käyttäneet tätä korkeuspisteen lukemaa virheellisesti Suomen korkeimman kohdan lukuarvona.

Halti-tunturin korkeimmalla osahuipulla (Raisduoddar-Haldi) on korkeutta norjalaisten karttojen mukaan 1365 metriä, ja se sijaitsee pari kilometriä Suomen korkeimman pisteen pohjoispuolella Norjassa.

Suomen valtakunnan korkein huippu on puolestaan Ridnitšohka , joka on Maanmittauslaitoksen ilmakuvamittausten mukaan 1317,1 metriä korkea. Tämä vähemmän tunnettu, mutta Suomen korkein tunturin huippu sijaitsee vajaat 4 kilometriä Haltilta itäkaakkoon.