Televisio

Televisiota katsova yhdysvaltalaisperhe vuonna 1958.

Televisio eli TV (arkikielessä telkkari, teevee, telkku tai töllö) on liikkuvan kuvan ja siihen kuuluvan äänen sähköistä lähettämistä ja vastaanottamista: asema tai laite, jolla tällaista kuvaa lähetetään tai varsinkin vastaanotetaan. Sana televisio on uudismuodoste kreikan sanasta tele, ”kaukana” ja latinan sanasta visio, ”näkeminen”. Televisiota nimitettiin Suomessa vielä 1950-luvulla myös näköradioksi.

Televisiolähetys voidaan siirtää vastaanottimiin radioteitse radiomastojen ja tietoliikennesatelliittien kautta tai radiotaajuisena sähköisenä signaalina kaapelia pitkin. Lähetysmuoto voi olla joko analoginen tai digitaalinen. Maailmanlaajuisesti analoginen lähetystekniikka on vielä toistaiseksi digitaalista yleisempi, mutta digitaalinen lähetystekniikka on nopeasti syrjäyttämässä analogisen tekniikan. Suomi siirtyi maanpäällisissä lähetysverkoissa pelkästään digitaalitelevisiolähetyksiin 1. syyskuuta 2007. Televisiokuvaa voidaan välittää myös internetin kautta.

Nykyisin televisiota käytetään myös joidenkin oheislaitteiden näyttöinä ja kaiuttimina. Tällaisia oheislaitteita ovat esimerkiksi DVD-soittimet ja pelikonsolit. Televisiota voidaan käyttää myös tietokoneen näyttönä.

Historia

Muistokyltti Suomen ensimmäiselle julkiselle televisiolähetykselle 24. toukokuuta 1955 Albertinkatu 40-42:ssa, Kamppi, Helsinki.

Berliinin olympialaisissa 1936 käytetty televisiokamera "Olympia-Kanone".

Ensimmäiset julkiset televisiolähetykset eri maissa

  1930 – 1939

  1940 – 1949

  1950 – 1959

  1960 – 1969

  1970 – 1979

  1980 – 1989

  1990 – 1999

  Ei tietoa

Televisiovastaanottimia 1 000 henkeä kohti eri maissa

  1000+

  500–1000

  300–500

  200–300

  100–200

  50–100

  0–50

  Ei tietoa

Televisio on radion edelleen kehitetty muoto. Varhaisessa kehitysvaiheessaan televisioissa käytettiin elektromekaanisia laitteita. Jo 1920-luvulla tutkittiin myös kokonaan sähköisiä järjestelmiä. Nykyaikaiset televisiojärjestelmät pohjautuvat jälkimmäiseen, mutta elektromekaanisiin laitteisiin panostetusta työstä saatu tieto oli erittäin tärkeää myös täysin sähköisten televisioiden kehityksessä.

John Logie Baird (1888–1946) kykeni ensimmäisenä muuttamaan liikkuvan kuvan sähköiseksi signaaliksi, ja kehitti ensimmäisen laitteen, jolla signaali voitiin näyttää kuvana vuonna 1926. Laite oli elektromekaaninen, ja sen juovaluku oli vain 30.

Vuonna 1927 venäläinen keksijä Léon Theremin kehitti televisiojärjestelmän, jonka kuvan pystyresoluutio oli 100 riviä.

Ensimmäiset yleiset televisiolähetykset aloitettiin mustavalkoisina Saksassa vuonna 1934. Teknologiaa oli kokeiltu jo vuodesta 1929 asti äänettömänä.

Werner Flechsig patentoi maskijärjestelmällä (engl. shadow-mask) toimivan väritelevision Saksassa vuonna 1938, ja se esiteltiin kansainvälisessä radionäyttelyssä Berliinissä vuonna 1939. Useimmat kuvaputkiväritelevisiot, joita käytetään nykyisin, perustuvat tähän tekniikkaan. Vielä toisen maailmansodan aikana 16. elokuuta 1944 Baird sai toimimaan ensimmäisen täysin sähköisen väritelevisiovastaanottimen näytön. Hänen 600-juovainen televisionsa perustui ”läpäisymenetelmään” (beam penetration).

Televisio tuli Suomeen 1950-luvulla: ensimmäinen antennien välityksellä esitetty lähetys toteutettiin 24. toukokuuta 1955 Helsingissä. Säännölliset televisiolähetykset alkoivat Suomessa vuonna 1957 nimellä TES-TV. 1970-luvulta alkaen lähes jokaisessa suomalaisessa kotitaloudessa on ollut vähintään yksi televisiovastaanotin.

Sisältö

Televisiokanavat

Katso myös: Luettelo Suomessa näkyvistä televisiokanavista

Televisiokanavaksi sanotaan lähetystaajuutta. Vapaat maanpäälliset kanavat jaetaan kansainvälisillä sopimuksilla. Jaon tarkoitus on olla häiritsemättä lähialueiden lähetyksiä. Kanavia on sekä kaupallisia että julkisia. Kanavilla on tavallisesti yksilöllinen visuaalinen ilme, johon kuuluu oma kanavalogo. Suomessa maksuttomia maanlaajuisia kanavia ovat julkiset Yle TV1, Yle TV2, Yle Teema, Yle Fem ja kaupalliset MTV3, Sub, Nelonen, Liv, FOX, JIM, AVA, Kutonen ja TV5.

Ohjelmat

Pääartikkeli: Televisio-ohjelma

Pääosa television kautta välitettävästä sisällöstä koostuu erilaisista ohjelmista, kuten televisiosarjoista, urheilulähetyksistä, dokumenteista, ajankohtaisohjelmista ja uutisista. Televisiossa näytetään usein myös elokuvia.

Televisio-ohjelmat jakaantuvat kahteen pääluokkaan: käsikirjoitettuihin sekä käsikirjoittamattomiin (osittain tai kokonaan) ohjelmiin. Käsikirjoitetut ohjelmat ovat lähes kaikki elokuvia tai televisiosarjoja.

Mainokset

Pääartikkeli: Televisiomainos

Lähes kaikilla kaupallisilla kanavilla näytetään mainoksia. Nämä on lähes aina keskitetty mainoskatkoille, jotka kestävät keskimäärin neljä minuuttia. Televisiomainonta sai alkunsa vuonna 1941, kun rannekelloja valmistava Bulova Watch Company maksoi WNBT:lle mainoksensa lähettämisestä baseball-ottelun aikana.

Vuosina 2002–2006 MTV3:lla ja Nelosella mainoskatkot kestivät tuntia kohden 9–12 minuuttia.

Kritiikkiä

Erään tutkimuksen mukaan TV:n katsominen lisää epäsosiaalista käytöstä varsinkin jos lapset katsovat televisiota. TV:ssä näytetään myös todella paljon lapsille haitallista materiaalia esim. mainosten aikana.^lähde?

Tekniikka

Televisiojärjestelmä koostuu lähetinpäästä ja vastaanottimesta. Nämä voidaan toteuttaa joko digitaalisesti tai analogisesti.

Seuraavassa on esitetty yksinkertaisen televisiojärjestelmän välttämättömät elementit:

• Kuva- ja äänilähde, useimmiten käytössä on nämä yhdistävä televisiokamera.
• Transmitteri, joka tuottaa kuva- ja ääni-informaation sisältävät radioaallot.
• Antenni kuvasignaalin vastaanottamiseksi
• Dekooderi, joka muuttaa radioaallot kuvasignaaliksi
• Näyttö, jolla kuva esitetään
• Kaiutin äänien toistamiseksi

Yllä oleva järjestelmä on analoginen, antenniverkossa toimiva järjestelmä. Suomessa lähetys- ja vastaanotinteknologia on digitaalinen, joten laitteisto on hieman monimutkaisempi:

• Kuva- ja äänilähde
• Transmitteri, koodaa informaation digitaaliseksi ja lähettää radioaaltoina.

• Antenni
• Digiboksi eli digitaalisovitin, joissakin televisioissa sisäänrakennettu, eli digivirittimellä varustettu
  • Dekooderi, joka muuttaa radioaallot biteiksi, lähetetään analogisena näyttölaitteelle (analoginen televisio), tai suoraan näytölle (digiviritin)
• Näyttö ja kaiutin

Tämä järjestelmä on digitaalinen, antenniverkossa toimiva. Antenniverkon lisäksi käytetään myös kaapeli- ja satelliittiverkkoja.

Näyttö

Pääartikkeli: Näyttölaite

Television testikuva.

Nykyisissä litteissä televisioissa käytetään yleensä LCD- eli nestekide- tai plasmanäyttöjä. Perinteisempi on suuremman tilan vaativa kuvaputkitelevisio.

LCD

Pääartikkeli: LCD-näyttö

Nestekidenäyttö koostuu sähköisesti ohjatusta, valoa polarisoivasta nesteestä, joka on suljettu soluihin kahden läpinäkyvän suorassa kulmassa olevan polarisoivan levyn väliin. Kun sähkökenttää ei ole, nesteen molekyylit ovat lepotilassa, ja ne kiertyvät luonnostaan suoran kulman ääripäästä toiseen. Valo polarisoituu ensin yhdessä levyssä, kiertyy sitten niin, että lopuksi valo kulkee toisen levyn läpi. Koko yhdistelmä on lähes läpinäkyvä; vain ensimmäisen polarisaatiolevyn läpäistessään valo himmenee hieman. Kun soluun muodostetaan sähkökenttä, nesteen molekyylit kääntyvät kentän suuntaisiksi estäen polarisoituneen valon kiertymisen. Kun valo osuu omaa polarisaatiotasoaan vasten kohtisuorasti polarisoivaan levyyn, solu näyttää tummalta. LCD-televisio sisältää taustavalon toisella puolella, kuin mistä sitä katsotaan. Aktivoidut kiteet näkyvät mustina, kun taas aktivoimattomat kiteet ovat kirkkaita.

OLED

Pääartikkeli: OLED-näyttö

OLED-näyttö on itsevalaisevista LED-kuvapisteistä rakentuva näyttö, jonka etuna on voimakas kontrasti. OLED-tekniikkaa ei pidä sekoittaa LED TV-tekniikkaan, jossa LED-valaisinta käytetään LCD-näytön taustavalona.

Plasma

Pääartikkeli: Plasmanäyttö

Plasmatelevisiossa sadattuhannet pienet solut sijaitsevat kahden lasilevyn välissä. Nämä solut sisältävät sekoituksen neonia ja ksenonia. Solun läpi kulkeva sähkövirta ionisoi kaasun muuttaen sen plasmaksi. Plasma säteilee ultraviolettivaloa, joka puolestaan saa fluoresoivan materiaalin tuottamaan näkyvää valoa.

Kuvaputki

Kuvaputken rakenne:
1. elektronitykit, 2. elektronisuihkut, 3. keskityskelat, 4. poikkeutuskelat, 5. anodikaapeli, 6. jakoverkko joka erottaa elektronisuihkut tarkalleen kullekin pikselille, 7. loisteainekerros, 8. lähikuva loisteainekerroksesta

Pääartikkeli: Kuvaputki

Kuvaputkitelevision näyttö muodostuu kuvaputkesta, jossa elektronisuihku piirtää kuvan 25 kertaa sekunnissa (PAL-järjestelmässä) lomitettuna 50 puolikuvaan, sytyttäen yksitellen kuvaruudun pieniä kuvapisteitä. Ensimmäiset kaupalliset mustavalkoiset kuvaputkitelevisiot toi myyntiin saksalainen Telefunken vuonna 1934. Britit ja yhdysvaltalaiset seurasivat parin vuoden kuluttua. Väritelevisiossa on kolmen loistepisteen ryhmiä: sininen, vihreä ja punainen, jotka elektronisuihku saa loistamaan (katso RGB). Kuvaputkitelevisio vaatii paksuutensa takia LCD- ja plasmatelevisioita enemmän tilaa.

Sähkönkulutus

Ruotsin kuluttajajärjestön mukaan samalla kuvalaadulla televisioiden sähkönkulutuksen ero voi olla 60 %. LCD-TV kuluttaa vähemmän sähköä kuin plasmatelevisio. Tutkimuksen mukaan viiden tunnin päiväkäytöllä ero voi olla 242 kruunua eli noin 24,2 euroa vuodessa.

Televisiovastaanottimia eri aikakausilta

• 

  Telefunken vuodelta 1936.

• 

  Televisio 1950-luvulta.

• 

  Saksalaisen Braunin televisio vuodelta 1958.

• 

  Stig Lindbergin suunnittelema Lumavision LT 104 vuodelta 1959.

• 

  Grundig 580 TRC, kannettava televisio ja kasettinauhuri.

• 

  Kuvaputkellinen analoginen matkatelevisio.

• 

  Uudemman mallinen kuvaputkitelevisio.

• 

  Taulutelevisio.

Katso myös

• 3D-televisio
• Digitaalitelevisio
• Katodisädeputki
• Lähetysformaatti
• Televisiomaksu
• Televisioteollisuuden historiasta Suomessa artikkeleissa Finlux, Asa Radio ja Salora.
• Teräväpiirtotelevisio
• PAL-standardi
• SDTV

Aiheesta muualla

• Internetix: Televisio
• Hyvä ja paha televisio (Henry Baconin haastattelu)
• Internet TV (englanniksi)
• Television historiaa — ensimmäiset 75 vuotta (englanniksi)
• Internet TV Guide (englanniksi)
• Helena Parviainen: Radio ja televisiohistorian alkuajan tapahtumia Suomessa www.lahdenmuseot.fi. Viitattu 2008-2-7.

Kirjallisuutta

• Elfving, Sari & Pajala, Mari (toim.): Tele-visioita: Mediakulttuurin muuttuvat muodot. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-186-9.
• Hietala, Veijo: Ruudun hurma: Johdatus tv-kulttuuriin. Helsinki: YLE-opetuspalvelut, 1996. ISBN 951-430-729-1.
• Koivunen, Anu & Hietala, Veijo (toim.): Kanavat auki! Televisiotutkimuksen lukemisto. Turku: Turun yliopisto, 1997. ISBN 951-29-1046-2.
• Kortti, Jukka: Näköradiosta digiboksiin: Suomalaisen television sosiokulttuurinen historia. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-031-2.
• Nikkinen, Are; Vacklin Anders: Television runousoppia. Like Kustannus Oy,2012.