Akateemikko Arto Salomaa: "Matematiikassa päästään kaikkien hyväksymään totuuteen"

Akatemiaprofessori emeritus Arto Salomaa sai 28.syyskuuta tasavallan presidentin myöntämän akateemikon arvonimen. Akateemikon arvonimi on korkein tunnustus, jonka tasavallan presidentti voi myöntää erittäin ansioituneelle tieteenharjoittajalle elämäntyöstään tieteen hyväksi. Suomen Akatemia tekee esityksen tieteen akateemikoista. Akateemikon arvonimi voi olla samanaikaisesti enintään kahdellatoista kotimaisella tieteenharjoittajalla. Akateemikko Arto Salomaalle oli jo lapsena hyvin selvää se, että hän lähtee akateemiselle uralle, toimihan hänen isänsä Turussa pitkään filosofian professorina. Mutta matematiikan opiskelu ei suinkaan ollut alusta asti se ainoa vaihtoehto. Humanistiset aineet kiinnostivat Salomaata myös, varsinkin latinan opiskelu houkutteli. Koska hän halusi nimenomaan tutkijaksi, matematiikka tutkimusalueena tuntui kiinnostavammalta kuin latina. Matematiikka oli Salomaan mielestä rajaamaton tutkimusalue, joka kasvoi koko ajan. Historian ja jopa juridiikankin luvut olivat jossain vaiheessa vaihtoehtoina. Mutta asian ratkaisi lopulta matematiikan hyväksi se, että Turussa ei voinut lukea latinaa, vaan ainoastaan Helsingissä. Vaikka matematiikka veikin voiton latinasta, niin latinan harrastus jatkuu yhä Arto Salomaalla mm. Ovidiuksen runoja lukemalla. Arto Salomaa oli kuitenkin matematiikkaan suuntautunut jo hyvin pienestä lapsesta lähtien. Jo lapsena hän muistaa olleensa kiinnostunut matemaattisista kysymyksistä, kuten esimerkiksi "kahden parittoman luvun summa on aina parillinen". Jo 10-vuotiaana hän oli tunnettu lähiympäristössään siitä, että hän oli taitava salakirjoittaja ja salakirjoituksen murtaja. Tämä kiinnostus veikin hänet lopulta kryptografian tutkimuksen pariin 80- ja 90-luvulla. TUCS Magazine haastatteli akateemikko Arto Salomaata.

Akateemikko Arto Salomaa, mikä matematiikassa on kiehtovinta? Kiehtovinta matematiikassa on se, että tietää tarkalleen sen, milloin kysymys on ratkaistu ja se myös pysyy ratkaistuna. Matematiikassa ei ole oppiriitoja, vaan siinä vallitsee varsin suuri yksimielisyys siitä, milloin kysymys on ratkaistu. Ratkaisu voi olla väärä, mutta se huomataan. Matematiikka parhaimmillaan on hyvin kaunista: hieno teoria on yhtä kaunis ja sopusuhtainen kuin Beethovenin sinfonia. Matematiikan tutkimustulokset eivät vanhene samassa mielessä kuin monissa muissa tieteissä. Matematiikassa päästään jollain tavalla totuuteen, jonka kaikki voivat hyväksyä.

Mihin keskityt tieteessä juuri paraikaa?

Mikä on se, johon haluaisit paneutua vielä enemmän? Minulla on tällä hetkellä paljon käytännön töitä, olen toimittajana tai päätoimittajana hyvin monessa lehdessä sekä eräässä kirjasarjassa. Omissa töissäni minulla on kaksi aihepiiriä: toinen näistä on nykyisin hyvin paljon esillä olevan DNA-laskemisen teoreettiset aspektit. Toinen on hyvin klassillinen automaattien teorian perusongelmat, mitä olen jo joskus aiemminkin harrastanut. Nämä ovat molemmat aika vaativia mutta tavattoman mukavia. Koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Yhtäkkiä saattaa tulla eteen joku uusi tavattoman mielenkiintoinen aihe. Minulla on kaksikin tällaista aiempaa tapahtumaa: aloin tutkia kryptografiaa 70-luvun lopussa; ja nyt eteeni tuli yhtäkkiä DNA - laskeminen. DNA-laskeminen alkoi oikeastaan v.94, kun eräs kuuluisa probleema selvitettiin DNA-pätkiä käyttäen. Se herätti tavattomasti mielenkiintoa. Se poiki myöskin tieteenalan, joka tutkii näitä perusteita.

Olet kansainvälisesti erittäin arvostettu tutkija ja panoksesi oman alasi tutkimukseen on ollut suuri. Mitä tunnet itse saaneesi kansainvälisistä yhteyksistäsi ja tutkijakolleegoiltasi?

Ulkomaiset tutkimuskontaktit ovat aivan ratkaisevia. Minulla on yhteisjulkaisuja 25 eri maata edustavan tutkijan kanssa ja sopivien partnereiden löytäminen on ollut suurenmoinen juttu. Monista näistä ulkomaisista tutkijatovereistani on tullut parhaita ystäviäni. Esimerkiksi professori Grzegorz Rozenbergista, jonka kanssa olen julkaissut kirjoja ja tehnyt paljon työtä yhdessä, on tullut sydänystävä. Yhteistyö on ollut todella antoisaa. Yksin puurtamalla ei pääse likikään samanlaisiin tuloksiin. Hyvä puoli kansainvälisessä yhteistyössä on myös se, että mukana on koko sen tieteenalan yhteisön kärki. Näin saadaan paremmin esille se, mitkä kysymykset ovat tärkeitä, mihin kannattaa paneutua. Tällaisen yhteisön merkitys on juuri siinä, että näkee, mikä juttu on sellainen, mitä kannattaa jatkaa. Yhteistyössä parasta on myös löytää sellaiset kumppanit, jotka täydentävät toisiaan. Jos toinen on nopeaälyinen ja räjähtävä ja toinen kriittinen, siitä syntyy tulosta. Parhaat kaudet tutkimuksessani ovat ne, kun olen matkoilla ja teen siellä yhteistyötä tai kun minulla on ollut täällä vierailijoita. Tutkijayhteistyön merkitystä ei voi kyllin paljon korostaa, se on hyvin keskeistä joka suhteessa.

Onko tämän päivän opiskelijoissa ainesta tulevaisuuden huippututkijoiksi?

Kyllä on! Ja laatu tulee aina vaan paremmaksi. Esimerkiksi tällä hetkellä TUCS:issa opiskelevat ovat aivan fantastisia. Tämän päivän opiskelijoiden korkea taso johtuu ehkä siitä, että nykyään jo nuorempana jo päästään käsiksi hyvin keskeisiin asioihin.

Olet ohjannut lukuisia väitöskirjatyöntekijöitä, onko mieleesi jäänyt erityisesti joku lahjakkaista ohjattavistasi?

Minulla on ollut paljon lahjakkaita opiskelijoita ja monet heistä ovat professoreita tänä päivänä. Oppilaita taitaa olla jo kuudenteen tai seitsemänteen polveen asti, sitä kautta syntyy hyvin pitkä ketju. Mainitsisin tässä yhteydessä ainoastaan Neil Jonesin, joka oli ensimmäinen tohtorioppilaani ja joka on ollut tavattoman aktiivinen ja etevä jatkokouluttajana. Hänenkin monet oppilaansa ovat jo nimekkäitä tiedemiehiä.

Mitä terveisiä haluaisit lähettää kaikille TUCS:in jatko-opiskelijoille?

TUCS on erittäin hieno paikka opiskella. Täällä on mahdollisuus tavata myöskin muiden alojen ihmisiä, jotka kuitenkin ovat lähialojen ihmisiä. TUCS:ista on muodostumassa hyvin varteenotettava keskus, joka hyvinkin kilpailee parhaiden ulkomaisten keskusten kanssa. Haluaisin myös sanoa sen, että tärkeät päätökset pitää aina tehdä itse. Jos joku esimerkiksi saa yhtäkkiä teollisuudesta loistavan työtarjouksen, hänen täytyy itsensä päättää, keskeyttääkö hän opintonsa ja ottaako hän tarjouksen vastaan. Mutta suosittelisin kuitenkin, että hän puntaroisi hyvin tarkkaan eri tekijöitä ja miettisi, mikä merkitys sillä kuitenkin olisi, jos hän suorittaisi tutkinnon valmiiksi.

Tutkijoiden välinen kilpailu tuloksista, asemasta, tutkimusrahoituksesta ja hyvistä opiskelijoista on kiristynyt. Miten tämä on mielestäsi vaikuttanut hyvään tieteelliseen tutkimuskäytäntöön?

Tällainen kilpailu joissakin tapauksissa on ikävää ja on sanottu, että oopperadiivat ja professorit riitelevät kaikkein eniten! Kyllä riitoja on ollut aina. Kilpailu rahoista jonkin verran ehkä pahentaa tätä tilannetta siitä, mikä se oli ennen. Mutta toisaalta minulla on se käsitys, että nämä eivät ole kuitenkaan kovin yleisiä tapauksia. Yliopisto on melko mukava yhteisö ja täällä voi tosiaan muodostua vilpitöntä iloitsemista toisen menestyksestä. Kilpailu ei ulotu joka tasolle. Yliopistoyhteisössä on hyvin paljon myönteistä ja todellista yhteistyötä sekä puhaltamista samaan hiileen. TUCS-yhteisö on mielestäni erinomainen esimerkki siitä, miten hyvin asiat pelaavat yhteen ja miten yhdessä toimitaan.

Näetkö jotain, mikä olisi mielestäsi ollut matematiikan kehitykselle erityisen merkityksellistä?

Matematiikassa ratkaisevaa on yksilöllinen, eri yksilöiden panos, aika lailla samalla tapaa kuin musiikissa. Jos ei ole hyviä säveltäjiä, niin silloin ei ole olemassa hyvää musiikkiakaan.

Millainen pitäisi olla elinkeinoelämän ja tieteellisen tutkimuksen suhde?

Tämä vaihtelee hyvin paljon eri tieteenalojen mukaan. Olen itse elänyt aikakausia, jolloin on menty äärimmäisyyksiin. Joskus 70-luvulla ei sallittu minkäänlaista yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa . Nyt tilanne on ehkä se, että on menty liikaa välittömän sovellettavuuden korostamiseen. Saattaa pitää paikkansa myös se, että nykyisin perustutkimuksella ei ole samanlaista arvoa kuin sillä on ollut josku muulloin. Tilanteen pitäisi olla tasapainoinen, pitäisi olla mahdollisuutta harrastaa klassista perustutkimusta, ilman mitään välitöntä ajatusta, että se johtaisi tuotekehittelyyn. On tietenkin erittäin hyvä asia ja yliopiston näkyvyydenkin kannalta erittäin positiivista, että on tutkijoita jotka ovat lähempänä käytäntöä. Näkisin parhaana, että olisi olemassa jatkuva tie perustutkimuksesta yhä enemmän soveltavavaan tutkimukseen. Tällaisen tilanteen näen olevan minua lähellä olevilla aloilla, nimenomaan salakirjoituksen teoriassa eli kryptografiassa. Olen itse tehnyt kryptografiassa täysin abstraktista perustutkimusta, ja minulla on ollut oppilaita, jotka ovat tehneet melko lähellä soveltavaa tutkimusta olevaa työtä. Sitten tässä ryhmässä on ollut sellaisia kuin esimerkiksi Valtteri Niemi, joka tällä hetkellä johtaa Nokialla kännyköiden salausjärjestelmien tutkimusta. TUCS on myös hyvä esimerkki tällaisesta jatkuvasta tiestä: täällä on sekä perustutkimusta että soveltavaa tutkimusta.

Kenen tehtävänä on hankkia yliopistolle ulkopuolista rahoitusta?

Perustutkimuksen rahoituksen pitäisi tulla julkisista varoista, valtion tai säätiöiden. Ei voida edellyttää, että yritykset rahoittaisivat perustutkimusta. Oli se sitten fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa tai tietotekniikan perusteita. Jos tutkijan työ johtaa patentteihin ja mikäli hänen tutkimuksensa on hyvin sovelluskelpoista tuotekehittelyyn, niin silloin hänen pitäisi mielestäni saada jonkinlaista alkurahoitusta julkisista varoista, ja muun rahoituksen pitäisi tulla yrityksiltä.

Miten TUCS sai alkunsa?

TUCS oli professori Ralph Backin idea. Hän otti ensi alkuun yhteyttä kahteen henkilöön Turun yliopistosta, nimittäin minuun ja Timo Järveen, ja sitten myöhemmin Tapio Reposeen Turun kauppakorkeakoulusta. Oma asenteeni aivan alussa oli vastahakoisen positiivinen. Vastahakoisuus johtui siitä, että olin toiminut 80-luvun lopulla suhteellisen paljon vastaavassa yhteistyöprojektissa, josta ei sitten kuitenkaan tullut mitään. Näin jälkikäteen arvioiden se ehkä johtui sellaisen henkilön puutteesta, joka olisi tarmokkaasti vetänyt hanketta ja katsonut tehtävän omakseen. Nimi TUCS ei vielä silloin ollut esillä, mutta käytän sitä tässä yhteydessä. Ralph Back esitti kuitenkin hyvin paljon vakuuttavia argumentteja tutkijakoulun perustamisen puolesta, ja aloimme kokoontua säännöllisesti, nähdäkseni se oli lukuvuonna 92-93. Kokouksissa oli minä, Ralph Back, Tapio Reponen ja Timo Järvi. Aluksi meillä ei ollut sihteeriäkään, vaan teimme vuorotellen pöytäkirjat näistä kokouksista ja suunnittelimme TUCS:in alullepanemista. TUCS oli siis aluksi pelkästään tohtorikoulu. Ralph Back sai hieman myöhemmin Opetusministeriöstä suunnittelurahaa ja sitten meille ennen pitkää tuli myös sihteeri. Kokouksiin alettiin kutsua myös muitakin professoreita Turun yliopistosta ja Åbo Akademista. Mielestäni erittäin positiivinen sysäys oli se, että Opetusministeriössä ryhdyttiin myös suunnittelemaan tohtorikouluja, mutta siinä vaiheessa TUCS:in suunnittelu oli jo paljon pidemmällä. Kun Olli-Pekka Heinonen, joka oli silloin opetusministerinä, vieraili Turussa keväällä 94, hän TUCS:ia esiteltäessä ihmetteli, miten täällä Turussa voi olla jo valmiina se, mitä Opetusministeriössä vasta suunniteltiin! Opetusministeriöstä saatiinkin melko hyvin opiskelijapaikkoja, meillä ensimmäiset opiskelijat aloittivat syksyllä 94, silloin aloittivat myös ensimmäiset ulkomaalaiset opiskelijamme. Siitä TUCS:in kehitys alkoi pikkuhiljaa, ja mukaan alkoi tulla myös muita aspekteja kuin tohtorikoulu.

Miten näet TUCS:in roolin turkulaisessa yliopistoyhteisössä?

TUCS:in rooli yliopistoyhteisössä on aivan ainutlaatuinen. Ensimmäisen kerran todella tehokkaasti turkulaiset korkeakoulut ovat yhteistyössä. Aina ennen Turun yliopisto ja Åbo Akademi ovat olleet melko etäisiä toisilleen.

Miten TUCS-yhteisö mielestäsi toimii?

TUCS:in tohtorikouluhan on ollut aivan erinomainen, se on ylittänyt kaikki odotukset. TUCS on ollut Suomen tohtorikoulujen malli ja myöskin Turun yliopistojen yhteistyön malli. TUCS:in tutkimusympäristö on erinomainen joka suhteessa. On ehkä sanottu, että eri ryhmien yhteistyö ei ole ollut niin vilkasta, kuin jossain vaiheessa toivottiin, mutta tämäkin on mielestäni hyvin ymmärrettävää. Tutkimusyhteistyön on tultava spontaanisti, sitä on vaikea pakottaa. Vahvuutena TUCS:issa on myös erinomaiset laboratoriot (entiset tutkimusryhmät). Nämä laboratoriot ovat erittäin hyviä yksiköitä, joista jokainen toimii omassa ympäristössään. TUCS muodostaa näiden yksiköiden kokonaisuuden.

Miten haluaisit TUCS:in kehittyvän tulevina vuosina? Mikä on TUCS-visiosi?

Nykyinen kehitys, jossa maisteri- ja diplomi-insinöörikoulutus laajenevat, on aivan hyvä kehityssuunta. Haluaisin, että tohtorikoulu pysyisi yhtä hyvänä kuin se on nytkin, ja että TUCS:issa olisi yksi tai kaksi laboratoriota jotka olisivat enemmän perustutkimukseen suuntautuneita ja tietotekniikan teoriaan suuntautuneita, niin kuin tilanne nyt onkin. TUCS on ollut minulle ja oppilailleni erittäin miellyttävä työympäristö.

Mitä akateemikon arvonimi sinulle itsellesi merkitsee?

Akateemikon arvonimen saaminen on tietysti erittäin hienoa. Mielestäni tämä huomionosoitus koskee myöskin niitä työyhteisöjä, joissa olen ollut tutkijana, sekä tutkijaryhmien jäseniä että myös oppilaita. Nyt viime vuosien osalta tämä koskee tietysti myöskin TUCS-työyhteisöä. Akateemikon arvon saaminen on kaikkien näiden summa. Ilman niitä yhteisöjä, joissa olen työskennellyt, ei varmasti oma työkään olisi sujunut niin hyvin. Haluisin ulottaa tämän koskemaan koko lähiympäristöäni.

Mitä sana "perhe" tuo mieleesi?

Perhe on ollut aina minulle hyvin tärkeä taustavaikuttaja. Se on aina ollut turvapaikka, mihin on voinut vetäytyä, kun asiat eivät suju niin hyvin kuin pitäisi. Poikani on ilmeisesti hyvin pysyvästi Kanadassa tutkijana, ja tyttäreni on terveyskeskuksen johtajalääkärinä Kauhajoella. Lapsenlapsia minulla on kolme. Olen aina yrittänyt varata aikaa lapsilleni. Paras tunnustus, jonka olen saanut vaimoltani, oli se kun hän sanoi, että minä en koskaan työntänyt lapsia pois heidän ollessaan pieniä ja sanonut, että minulla on kiire! Lastenlasten kanssa on nyt tietenkin enemmän aikaa, mutta suhde heihin on erilainen, kun he asuvat eri paikkakunnalla. Perhe on ollut minulle hyvin tärkeä. Perhe on se, mihin kaikki perustuu.

Sinulla tuntuu olevan varsin syvällinen suhde saunaan - mikä se on, mikä sinua saunassa eniten viehättää?

Saunassa viehättää eniten se, että siinä voi rentoutua ja aika pysähtyy. Täällä Turussa minulla on kerrostalosauna, mutta maalla Salosaunassa ei saa kello olla mukana. Salosaunalla on suomenkielessä merkitys "turvapaikka", ja se on myös maalla olevan saunani nimi. Ennen vanhaan isovihan aikana suomalaiset pakenivat "salosaunoihin". Minulla on ollut hyvin paljon ulkomaalaisia ystäviä, joille sauna on minun ansiostani muodostunut hyvin keskeiseksi asiaksi. Minulla on ollut se periaate, että en koskaan yritä saada sellaista henkilöä saunaan, joka ei pidä saunasta. Ulkomaalaiselle ei myöskään koskaan saa yrittää näyttää, kuinka kovat löylyt pystyy ottamaan. Löylyn ottamisen tahdin täytyy olla sen mukainen, miltä varsinkin ensikertalaiselta tuntuu hyvältä.
Sauna on pyhä paikka, saunassa pitää käyttäytyä kuin kirkossa. Olen kyllä huomauttanut, jos joku on käyttäytynyt saunassa liian riehakkaasti! Olen perehtynyt paljonkin vanhaan suomalaiseen saunaperinteeseen, varsinkin karjalaiseen saunaperinteeseen, jossa erikoisuutena on mm. katajainen vihta. Monille ulkomaalaisille ystävilleni on hyvin tärkeää kun he ovat täällä, että mennään myöskin saunaan. En ole koskaan pakottanut, enkä kovin paljoa kehottanut ketään saunaan.

Salosauna, once again
heightens joy and heightens pain.
Underlines what maybe counts
what this life in truth amounts.
Through this sauna's windowpane
past some sunshine, wind and rain,
our hearts and eyes and ears
cut through all the passing years:
see the friendships that stay strong,
newborn faces, happy song.
Memories taste sad and sweet
as they rise in sauna's heat.

(Hermann Maurer)